The Legend of Zelda: Majora's Mask 3D


En ikinä omistanut Nintendo 64 -konsolia, joten monet pelit menivät minulla lapsena ohi kuten alkuperäinen Smash Bros, Ocarina of Time, Super Mario 64 sekä Majora’s Mask. Kaikki tiesivät Ocarina of Timen, mutta Majora’s Mask oli outolintu. Kukaan kavereistani ei oikeastaan omistanut sitä enkä koskaan nähnyt sitä, kun se vuonna 2000 alunperin ilmestyi. Peliä oli sen ilmestyessä mollattu liian painostavaksi ja oudoksi ollakseen Zelda-peli ja se näkyi senaikaisissa myynneissäkin, kun Majora’s Mask ei tavoittanut läheskään samaa yleisöä mitä Ocarina of Time tavoitti. Kuitenkin myöhemmin vuonna 2006 voitin Nintendo Suomelta DigiExpo-messujen yhteydessä harvinaisen Zelda Collector’s Edition -paketin GameCubelle. Se sisälsi alkuperäiset NES ja 64 Zeldat mukaan lukien Majora’s Maskin. Olin jo aikaisemmin päässyt pelaamaan Ocarina of Timea, koska se tuli alunperin Wind Wakerin mukana, mutta nyt oli aika päästä vihdoinkin jatkamaan tarinaa tässä hieman unohdetussa ja harvoin mainitussa jatko-osassa. Lyhyesti sanottuna en vain päässyt peliin sisään. Peli oli alusta lähtien hyvin ”epä-zeldamainen” eikä vanhentuneet grafiikat oikein auttaneet pääsyäni peliin sisään. Peli jäi pelaamatta, mutta aina mietin mielessäni, että jokin kaunis viikonloppu vielä palaan sen ääreen ja annan sille sen mahdollisuuden minkä se ansaitsee - tätä päivää ei koskaan tullut.



Myöhemmin Nintendo 3DS:n alkutaipaleilla Nintendo julkaisi uudistetun version Ocarina of Time -pelistä, jolloin Majoran fanien ilmeet selvästi kirkastuivat. Fanit alkoivat vaatimaan ja anelemaan, että Majora’s Mask saisi saman kohtelun, eli uudet grafiikat ja muutenkin päivitetyn kokemuksen Nintendo 3DS:lle. Syntyi useita faniprojekteja kuten Operation Moonfall, jolla fanit yrittivät näyttää Nintendolle, että uudelleenkäynti tähän hieman syrjään jääneeseen jatko-osaan olisi toivottu. Vuosien saatossa Majora’s Maskin maine oli kiirinyt monien korviin kiitos internetin ja varsinkin Youtuben. Tuntui, että nyt tai ei koskaan Majora’s Mask ansaitsisi mahdollisuuden nousta kuolleista ja näyttää kyntensä uudestaan, kun ”epä-zeldamaiseen” kokemukseen oltiin ajatuksena totuttu. Myrsky oli jo laantunut ja toivo pelin saamisesta 3DS:lle alkoi tuntua epätoivoiselta toiveajattelulta kunnes syksyllä 2014 Nintendo julisti pelin vihdoinkin saavan kaivatun kasvojenkohotuksen Nintendon käsikonsolilla. Internet repesi ja Nintendo-fanit riemuitsivat.



Peli ilmestyi alkuvuodesta 2015 ja olin henkisesti valmis kohtaamaan sen uudestaan. Tämä oli se hetki, jota olin odottanut - nyt eivät enää Nintendo 64:n vanhentuneet grafiikatkaan seisseet minun ja tämän kokemuksen välillä. En keskity tässä blogissa oikeastaan pelin juoneen vaan itse pelattavuuteen ja kokemukseen. Ne jotka eivät sitä vielä tiedä, niin pelissä pelaajalla on kolme päivää aikaa pelastaa maailma putoavalta kuulta. Pelissä yksi tunti vastaa meidän oikeassa ajassa yhtä minuuttia, joten kokonaisuudessa pelaajalla on aikaa pelastaa maailma yhdessä tunnissa ja 12 minuutissa. Kuulostaa mahdottomalta, jopa hieman ahdistavalta ja sitä se onkin, kun tuo kyseinen kuu lähestyy taivaalta koko ajan lähemmäksi ja lähemmäksi. Pelin juju on siis kuitenkin, että pelaaja saa jotakin merkittävää aikaiseksi tuon ajan sisällä kunnes hän palaa ajassa taaksepäin käyttäen Linkin Ocarinaa.



Kaikki asiat palaavat ennalleen kuten ne olivat pelin alussa, mutta saat pitää kaikki merkittävät esineet itselläsi sekä tietenkin oppimasi kyvyt. Pelaajan pitää myös pitää kirjaa tietyistä tapahtumista, jotka tapahtuvat pelimaailmassa vain tiettyyn aikaan kolmen päivän aikana esimerkiksi postinjakajan aikataulu tai mihin aikaan yöstä kaupunkiin saapuu maitokuljetus. Pelissä pitää koko ajan olla tietoinen ajankäytöstä, joka voi ja onkin aluksi painostavaa. Aluksi se on varsin raastavaa - pelaaja saattaa olla niin lähellä jonkin alueen ratkaisua kunnes hän lopulta joutuu palaamaan ajassa taaksepäin, jotta voi kokeilla uudestaan. Alun jälkeen Link kuitenkin oppii paljon hyödyllisiä kykyjä kuten teleportaation, ajan hidastuksen ja nopeutumisen. Näitä kykyjä ei kuitenkaan tarjota pelaajalle kuin linnulle pullaa vaan pelaajan pitää tarkasti kuunnella ja tutkia ympärillä olevaa maailmaa ja löytää nämä kyvyt sekä oppia käyttämään niitä oikein. Tälläinen lähestymistapa oli ja on todella virkistävää nykyaikana, jolloin peleissä pelaajalle annetaan kaikki eväät aivan pelin alussa eikä niiden eteen tarvitse liikauttaa aivosoluakaan. Pelisuunnittelussa näkyy, että holtitonta kädestä pitämistä ei selvästi pidetty standardina vuonna 2000. Itse lähdin mukaan seikkailuun periaatteella, että en katso apua netistä ja yritän todellakin selvitä omillani tavoitteena päihittää peli täydellisesti. Vaikka suurimmaksi osaksi tämä toteutuikin, myönnän, että joskus piti vilkaista netin taikamaailmasta vastauksia, koska tuntui että muuten tämän blogin valmiiksi saamisessa olisi kestänyt ikuisuus.

Peli itsessään näyttää periaatteessa perinteiseltä Zeldalta ja jakaa Ocarina of Timen kanssa useita samoja visuaalisia elementtejä. Kuitenkin loppupeleissä se on kiistatta pelisarjan synkin osa. Siinä missä Twilight Princess pyrki olemaan visuaalisesti synkkä, mutta sisältä perinteistä Zeldaa, tekee Majora’s Mask toisin. Majora näyttää ulospäin iloiselta ja tyypilliseltä Zelda-peliltä, mutta on teemoiltaan ja maailmoiltaan paljon synkempi. Ensinnäkin kuten pelin nimestäkin voi päätellä on Linkin käytettävä seikkailun aikana useita erilaisia naamioita, joista osa muuttaa Linkin olomuotoa joksikin toiseksi. Näihin naamioihin kuitenkin perustuu karmiva teema, koska nämä kyseiset naamiot ovat eräänlainen muisto kuolleista hahmoista pelissä. Kun nämä hahmot ovat kuolleet ja pelaaja päästää heidät niin sanotusti ”haudanlepoon”, saa pelaaja kyvyn ikään kuin esiintyä näinä kuolleina hahmoina käyttäen heidän kasvojaan. Nämä naamiot antavat pelaajalle myös käyttöön uusia kykyjä, joihin Link ei itse pystyisi. Nämä uudet kyvyt erottavat Majora’s Maskin muista pelisarjan peleistä, koska tällä kertaa pelaaja on enemmän naamioiden tuomien kykyjen varassa ja välillä pelissä tuntuukin, että et edes pelaa Link-hahmolla vaan juuri näillä kyseisillä hahmoilla, joiden naamiota päätät pitää kasvoillasi.



Kaikki pelin ympärillä olevat hahmot ovat hyvin tietoisia tulevasta maailmanlopusta. Jokainen hahmo reagoi eri tavalla tulevaan ”väistämättömään” tuhoon ja se itsessään tekee pelistä erityisen synkän. Pelimaailman ympärillä velloo jatkuvasti kuoleman pelko ja uhka siitä, jos kaikki nyt loppuu. Onkin hienoa, että jokainen päivä pelissä muuttaa ympärillä olevien hahmojen suhtautumista asiaan. Osa päättää evakuoida, osa päättää piiloutua, osa jää odottamaan tuhoa rakkaimpiensa kanssa. Tämä johtaakin mielestäni pelin olennaiseen koukkuun, joka ei ole päätemppelien koluaminen ja maailman pelastaminen. Peli selvästi toivoo pelaajan välittävän myös pelimaailman hahmoista ja auttavan heitä. Majora’s Mask on tunnettu sen sivutehtävistä eikä suotta. Hahmot ympärilläsi ovat tietoisia varmasta kuolemasta, mutta eivät välttämättä ole vielä täysin valmiita siihen ja sinun pelaajana täytyy auttaa heitä. Palkkiona pelaaja saa kaikkea mielenkiintoista, mikä auttaa itse pääpelin kanssa, mutta mikä tärkeintä - olet auttanut heitä hädässä, joka antaa välittömän hyvänolon tunteen. Ainoana heikkoutena muuten loistavissa ja vaikuttavissa sivutehtävissä on, että kun palaat ajassa taaksepäin ovat asiat taas ennallaan ikään kuin et olisi koskaan auttanutkaan heitä. Tämä saattaa kuulostaa turhauttavalta, mutta ilman spoilereita voin sanoa, että pelin lopussa kaikki merkittävimmät läpäistyt sivutehtävät palkitaan lopussa niin sanottuna parempana loppuna. Ja myös kuten sanoin jo aikaisemmin - sivutehtävät auttavat todella paljon, ehkä vähän liikaakin itse pääpelin kanssa, joten jos olet hakemassa täydellistä Majora’s Mask -kokemusta, suosittelen perehtymään sivutehtäviin.

Itse pääpeli sisältää vain neljä temppeliä - se on pienin määrä temppeleitä kuin missään muussa Zelda-pelissä ja peli saattaakin tuntua todella lyhyeltä, jos siitä suorittaa vain pääpelin, koska kuten mainitsin jo, sivutehtävät ovat lähes yhtä merkityksellinen osa Majora’s Maskin kokemusta. Palatakseni vielä pelin teemaan Majora’s Mask ei sisällä perinteistä hyvä vastaan paha asettelua. Se käsittelee enemmänkin maailman ja siinä elävien ihmisten auttamista ”luonnolliselta” tuholta. Onhan koko kuun putoamisen taustalla jokin niin sanottu paha, mutta itse pitäisin pelin teemaa enemmänkin: ”Pelasta maailma, auta kärsiviä ja väärinymmärrettyjä”.



Mielestäni hämmentävällä tavalla hienointa Ocarina of Timen sekä Majora’s Maskin 3D-versioissa on niiden ikuisuus. Vaikka pelin grafiikka on tuotu nykypäivään, niin se näyttää ja kuulostaa juuri siltä miltä muistaisin sen olevan alunperin. Tässä on kyse siitä, että peli noudattaa uskollisesti sen alkuperäistä taiteellista ohjausta. On totta, että pelin grafiikoita oltaisiin voitu muuttaa vieläkin ”monimutkaisemmin”, mutta se ei olisi ollut enää Majora's Mask.

Majora's Mask on mielestäni hieno peli. Se ei ole Zelda perinteisessä mielessä ja onkin siltä osin todellinen outolintu sarjassa. Ymmärrän täysin, että peliin voi olla hieman nihkeää päästä sisälle, jos olettaa sen olevan perinteinen Zelda. Suosittelenkin, että jos olet pelaamassa Majora’s Maskia ensimmäistä kertaa, niin unohda suosiolla, että se edes on Zelda. Mielestäni pelillä on täysin oma uniikki identiteetti ja olenkin iloinen, että näin 15 vuoden jälkeen tätä outolintua juhlistetaan ja osa pitää sitä myös mahdollisesti kaikkien aikojen parhaana Zelda-pelinä. Nintendo on antanut meille kaikille mahdollisuuden kokea yhden sen kiistattomista klassikoista uudestaan, joten jos et ole jo tutustunut Majora’s Maskiin, niin mitä vielä odotat?


       12.5.2015



Kirjoittaja on peliharrastaja
Sakari Saukkonen